© Kuvien ja tekstien kopiointi kielletty!
Niin se aika rientää ikävienkin asioiden jälkeen.... tästäkin raskaasta ja suuresta menetyksestä on kulunut jo tovi, vähän reilut seitsemän kuukautta. Nyt tuntuu ensimmäisiä kertoja siltä, että pystyn puhumaan täysin neutraalisti Nipsun kanssa kokemasta "taistelusta" syöpää vastaan. Totta kai ikävä ja kaipuu ovat ikuisesti läsnä, mutta enää ei ole niin kovaa tunteiden vuoristorataa puhua asioista. Olemme ehtineet pohtia tahoillamme kokemiamme tunteita, keskustella, surra, ikävöidä, itkeä yksin ja yhdessä... käydä sitä laajaa tunteiden skaalaa läpi mitä liittyy tämän tyyliseen "shokkimenetykseen". Mielestäni voidaan puhua jossain määrin shokkimenetyksestä, sillä asiat kuitenkin etenivät Nipsun tapauksessa hyvin nopeasti siihen viimeiseen hengenvetoon. Elämä tuntui tosi raskaalta ja uuvuttavalta, kun tiesi mitä tulossa on ja siihen piti vain jotenkin valmistautua.
Lemmikin, perheenjäsen menetys on tällä hetkellä raskain kokemani asia. Nipsun poismenon jälkeen oli todella tyhjä olo ja tietenkin pohjattoman surullinen, suorastaan lohduton olo. Tuntui niin kummalliselta, että jotain selvästi puuttui, Nipsu oli yhtäkkiä poissa. Kuollut. Kuoleman ymmärtäminen oli vaikeaa ja huomasin yrittäväni etsiä kaikilla keinoilla selityksiä asiaan; miksi? Elämä kuoleman jälkeen oli hetken aikaa niin tyhjää ja kummallista. Kuolinilmoituksen tekeminen Kennelliitoon ja rotuyhdistykselle oli musertavaa, eihän sellaista halua tehdä, kyseessä oli vasta 2v 3kk ikäinen koira, jonka elämä pitäisi olla vasta alussa.
Useamman viikonkin jälkeen tuli sellaisia olotiloja, että rupesin vaan itkemään. Välillä itkun laukaisi joko kuolemasta kertova kappale, kuva tai ihan vain ajatus Nipsusta ja siitä mitä se olisi esimerkiksi tänään keksinyt puuhailla kotona tai lenkillä. Tunsin suurta harmitusta siitä, että pääsin Nipsun kanssa hyvään vauhtiin koulutuksen suhteen ja harrastuspuolella mm. agilityssä ja olin suunnitellut syksylle lisää treeniä ja mahdollisesti epävirallista kisaamistakin. Raskainta oli pettymys mikä valtasi mielen, kun Nipsun syöpä diagnosoitiin heinäkuussa (2017) ja valmistauminen siihen, että haaveet ja unelmat eivät käy toteen.
Alkuun näin paljon unia Nipsusta ja syövästä ikään kuin painajaisena. Sitten unet alkoivat loppua enkä ole nähnyt niitä enää kuukausiin. Ehkä se merkitsee sitä, että olen saanut asian prosessoitua ja saanut omalta osaltani mielenrauhaa sekä ymmärrystä. Toivon erityisesti tapaavani vielä Nipsun jossain muodossa ja kuulevan siltä, että se ymmärtää myös meitä ja että kaikki on hyvin. 🐾
Noh, paljon hyvääkin on tapahtunut. Nipsun jättämä rakkaus ja tassunjälki innoitti meitä hankkimaan Nipsulle seuraajan, toisen pinserin. Tämä vauhdikas pinseriherra muutti meille 14 viikkoisena lokakuun puolessa välissä vain muutamia viikkoja toivottuamme raskaasta menetyksetä. Hän on nimeltään Junnu. Pidän Junnulle omaa blogia, josta kuulumisiamme voi seurata. Vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat saaneet jatko-osan. 😉💓
Tässä muutama otos pienokaisesta syksyllä...
... ja nyt jo isona poikana, 10kk ikäisenä 😊
Niin se aika rientää ikävienkin asioiden jälkeen.... tästäkin raskaasta ja suuresta menetyksestä on kulunut jo tovi, vähän reilut seitsemän kuukautta. Nyt tuntuu ensimmäisiä kertoja siltä, että pystyn puhumaan täysin neutraalisti Nipsun kanssa kokemasta "taistelusta" syöpää vastaan. Totta kai ikävä ja kaipuu ovat ikuisesti läsnä, mutta enää ei ole niin kovaa tunteiden vuoristorataa puhua asioista. Olemme ehtineet pohtia tahoillamme kokemiamme tunteita, keskustella, surra, ikävöidä, itkeä yksin ja yhdessä... käydä sitä laajaa tunteiden skaalaa läpi mitä liittyy tämän tyyliseen "shokkimenetykseen". Mielestäni voidaan puhua jossain määrin shokkimenetyksestä, sillä asiat kuitenkin etenivät Nipsun tapauksessa hyvin nopeasti siihen viimeiseen hengenvetoon. Elämä tuntui tosi raskaalta ja uuvuttavalta, kun tiesi mitä tulossa on ja siihen piti vain jotenkin valmistautua.
Lemmikin, perheenjäsen menetys on tällä hetkellä raskain kokemani asia. Nipsun poismenon jälkeen oli todella tyhjä olo ja tietenkin pohjattoman surullinen, suorastaan lohduton olo. Tuntui niin kummalliselta, että jotain selvästi puuttui, Nipsu oli yhtäkkiä poissa. Kuollut. Kuoleman ymmärtäminen oli vaikeaa ja huomasin yrittäväni etsiä kaikilla keinoilla selityksiä asiaan; miksi? Elämä kuoleman jälkeen oli hetken aikaa niin tyhjää ja kummallista. Kuolinilmoituksen tekeminen Kennelliitoon ja rotuyhdistykselle oli musertavaa, eihän sellaista halua tehdä, kyseessä oli vasta 2v 3kk ikäinen koira, jonka elämä pitäisi olla vasta alussa.
Useamman viikonkin jälkeen tuli sellaisia olotiloja, että rupesin vaan itkemään. Välillä itkun laukaisi joko kuolemasta kertova kappale, kuva tai ihan vain ajatus Nipsusta ja siitä mitä se olisi esimerkiksi tänään keksinyt puuhailla kotona tai lenkillä. Tunsin suurta harmitusta siitä, että pääsin Nipsun kanssa hyvään vauhtiin koulutuksen suhteen ja harrastuspuolella mm. agilityssä ja olin suunnitellut syksylle lisää treeniä ja mahdollisesti epävirallista kisaamistakin. Raskainta oli pettymys mikä valtasi mielen, kun Nipsun syöpä diagnosoitiin heinäkuussa (2017) ja valmistauminen siihen, että haaveet ja unelmat eivät käy toteen.
Alkuun näin paljon unia Nipsusta ja syövästä ikään kuin painajaisena. Sitten unet alkoivat loppua enkä ole nähnyt niitä enää kuukausiin. Ehkä se merkitsee sitä, että olen saanut asian prosessoitua ja saanut omalta osaltani mielenrauhaa sekä ymmärrystä. Toivon erityisesti tapaavani vielä Nipsun jossain muodossa ja kuulevan siltä, että se ymmärtää myös meitä ja että kaikki on hyvin. 🐾
Noh, paljon hyvääkin on tapahtunut. Nipsun jättämä rakkaus ja tassunjälki innoitti meitä hankkimaan Nipsulle seuraajan, toisen pinserin. Tämä vauhdikas pinseriherra muutti meille 14 viikkoisena lokakuun puolessa välissä vain muutamia viikkoja toivottuamme raskaasta menetyksetä. Hän on nimeltään Junnu. Pidän Junnulle omaa blogia, josta kuulumisiamme voi seurata. Vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat saaneet jatko-osan. 😉💓
Tässä muutama otos pienokaisesta syksyllä...
... ja nyt jo isona poikana, 10kk ikäisenä 😊
Kommentit
Lähetä kommentti