© Kuvien ja tekstien kopiointi kielletty!
*Syvä huokaus*
Pian se tapahtuu... enää kaksi päivää jäljellä ja sitten menetämme rakkaan koiralapsemme Nipsun 2v 3kk ikäisenä aggressiiviselle syöpäsairaudelle, pehmytkudossarkoomalle, josta sen ei ollut enää mahdollista parantua. Tuntuu ihan hirveältä, olo on sekava. Tosi vaikea ajatella ja ymmärtää, että perjantaina lähdemme eläinlääkäriin yhdessä, mutta sinne matkamme sitten päättyykin. Nipsu ei tule sieltä enää koskaan kotiin, se ei enää koskaan nuku ja tuhise vieressämme öisin, eikä enää koskaan ole fyysisesti kanssamme läsnä. Viimeiset rapsutukset, halaukset ja suudelmat koittavat pian. Tunteet ovat ailahdelleet laidasta laitaan, välillä olo on levollinen ja välillä taas suru muutuu jossain määrin vihaksi. Suututtaa, että Nipsun tarinan pitkin mennä näin.
Muistoihin jää kuitenkin aina niin elämäniloinen, reipas, utelias, innokas ja hellyydenkipeä koira, joka on läsnäolollaan tuonut hymyn meidän huulillemme. Eniten jään Nipsussa kaipaamaan sen rakastavaa katsetta, jolla se on katsonut minua, mammaansa. Jään myös suuresti kaipaamaan ja ikävöimään niitä onnistumisen ja riemun hetkiä, joita olemme yhdessä kokeneet niin arjessa kuin harrastuksissakin. Muistoihin jää myös se miten Nipsu varmaan eniten maailmassa rakastaa sitä, kun se on saanut nukkua sängyssämme. Tämänkin viikon aikana se on joka-ikinen-yö käpertynyt kylkimyyryyn väliimme tuhisemaan. Välillä sitä onkin öisin herätessään huomannut, että jakaakin puolet omasta tyynystään ja peitostaan koiran kanssa, joka on aivan liimautununeena viereen. Ihanan höpsö tapaus Nipsu on kyllä ollut alusta asti ja siksi suru onkin nyt erittäin suuri, että joudumme siitä luopumaan liian aikaisin. Kello tikittää, aikamme käy vähiin... 😢💔
Viimeinen viikkomme on muutoin sujunut rauhallisesti ja levollisesti, kun kuitenkin tiedämme mihin surulliseen tapahtumaan viikko päättyy. Syöpähoitojen loppumisesta on kulunut kohta 1,5 viikkoa aikaa ja Nipsu on edelleen voinut olosuhteisiin nähden ihan hyvin, vaikkakin kasvainmassa kasvaa ja suurentuu päivä päivältä silminnähden hurjaa vauhtia. Se ei enää todellakaan ole ollut erillinen kiinteä massapallero vaan käsin koskiessa tuntee miten se tunkeutuu syvälle Nipsuun. Se alkaa selkeästi myös häiritsemään Nipsua mm. kävellessä, joka on ajoittain aika oudonnäköistä kinkuttamista. Lisäksi Nipsu ulkonäöllisesti näyttää mielestäni kuihtuneelta/laihtuneelta, vaikka se syökin hyvänkokoiset annokset kahdesti päivässä. Kasvainmassan suuri koko on saanut Nipsun näyttämään mielestäni jopa vähän muodottomalta...
Arki on kuitenkin sujunut kaikesta huolimatta niin tuttuun ja turvalliseen tapaan, kun vaan voi. Ollaan ulkoiltu sen verran mitä Nipsu on jaksanut ja olen ottanut siitä paljon valokuvia niin sisällä kuin ulkonakin. Paljon olemme myös halailleet, silittäneet, pussailleet ja makoilleet sen kanssa. Lähdön hetki on kuitenkin pian käsillä ja aistittavissa myös Nipsun surumielisestä katseesta.
Rakastamme sinua pienoikaisemme. 💖
"Ymmärrän syvän surusi,
tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton,
menen sinne, missä hyvä on.
Pysythän luonani, vieressäin,
loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikean ystävän,
rakastavan ja ymmärtävän."
- Nipsu 💙
*Syvä huokaus*
Muistoihin jää kuitenkin aina niin elämäniloinen, reipas, utelias, innokas ja hellyydenkipeä koira, joka on läsnäolollaan tuonut hymyn meidän huulillemme. Eniten jään Nipsussa kaipaamaan sen rakastavaa katsetta, jolla se on katsonut minua, mammaansa. Jään myös suuresti kaipaamaan ja ikävöimään niitä onnistumisen ja riemun hetkiä, joita olemme yhdessä kokeneet niin arjessa kuin harrastuksissakin. Muistoihin jää myös se miten Nipsu varmaan eniten maailmassa rakastaa sitä, kun se on saanut nukkua sängyssämme. Tämänkin viikon aikana se on joka-ikinen-yö käpertynyt kylkimyyryyn väliimme tuhisemaan. Välillä sitä onkin öisin herätessään huomannut, että jakaakin puolet omasta tyynystään ja peitostaan koiran kanssa, joka on aivan liimautununeena viereen. Ihanan höpsö tapaus Nipsu on kyllä ollut alusta asti ja siksi suru onkin nyt erittäin suuri, että joudumme siitä luopumaan liian aikaisin. Kello tikittää, aikamme käy vähiin... 😢💔
Viimeinen viikkomme on muutoin sujunut rauhallisesti ja levollisesti, kun kuitenkin tiedämme mihin surulliseen tapahtumaan viikko päättyy. Syöpähoitojen loppumisesta on kulunut kohta 1,5 viikkoa aikaa ja Nipsu on edelleen voinut olosuhteisiin nähden ihan hyvin, vaikkakin kasvainmassa kasvaa ja suurentuu päivä päivältä silminnähden hurjaa vauhtia. Se ei enää todellakaan ole ollut erillinen kiinteä massapallero vaan käsin koskiessa tuntee miten se tunkeutuu syvälle Nipsuun. Se alkaa selkeästi myös häiritsemään Nipsua mm. kävellessä, joka on ajoittain aika oudonnäköistä kinkuttamista. Lisäksi Nipsu ulkonäöllisesti näyttää mielestäni kuihtuneelta/laihtuneelta, vaikka se syökin hyvänkokoiset annokset kahdesti päivässä. Kasvainmassan suuri koko on saanut Nipsun näyttämään mielestäni jopa vähän muodottomalta...
Arki on kuitenkin sujunut kaikesta huolimatta niin tuttuun ja turvalliseen tapaan, kun vaan voi. Ollaan ulkoiltu sen verran mitä Nipsu on jaksanut ja olen ottanut siitä paljon valokuvia niin sisällä kuin ulkonakin. Paljon olemme myös halailleet, silittäneet, pussailleet ja makoilleet sen kanssa. Lähdön hetki on kuitenkin pian käsillä ja aistittavissa myös Nipsun surumielisestä katseesta.
Rakastamme sinua pienoikaisemme. 💖
"Ymmärrän syvän surusi,
tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton,
menen sinne, missä hyvä on.
Pysythän luonani, vieressäin,
loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikean ystävän,
rakastavan ja ymmärtävän."
- Nipsu 💙
Kommentit
Lähetä kommentti