Saattohoito

© Kuvien ja tekstien kopiointi kielletty

Kesän myötä ajatukseni tästä blogista kehittyi hiljalleen mielessäni, olisihan tämä hieno kanava saada purkaa omia mietteitään, mutta myös jakaa asioita syöpäsairaan nuoren koiran elämästä. Toivoin tosin, että tarinamme vaikeuksien keskeltä kääntyisi voittoon ja saisitte lukea Nipsun hienoa selviytymistarinaa. Toisin kuitenkin on käymässä...

Meillä tunnelma on viime päivien ajan ollut kovin lohduton, täynnä surua ja itkua. Päällimmäisenä ajatuksena pyörii vain se miten armotonta elämä loppujen lopuksi onkaan.

Maanantaina (25.9) kävimme viimeistä kertaa Viikin pieneläinsairaalalla syöpähoidoissa. Nipsu sai toisen ja viimeisen annoksen syklofosfamidi -solunsalpaajaa sekä muut lääkkeet mitä hoitokertaan kuului. Aamun alkutoimet sujuivat kutakuinkin samaan tapaan kuin aikasemminkin. Hoitohuoneeseen päästyämme Nipsu tiesi ja osasi mennä tottuneesti oman erityskoppiinsa. Voi toista. Sen veriarvot mitattiin ja tutkittiin, kuten myös yleinen vointi. Kaikki kohdillaan, myös kasvainmassa oli mittauksessa samankokoinen kuin viimeksi. Tutkimusten jälkeen siirryttiin käynnin vakavampiin aiheisiin. Keskustelin eläinlääkärin kanssa jatkosta ja siitä mikä olisi oikeasti kaikista järkevintä tehdä. Raskain mielin kerronkin, että ihana pikkuinen Nipsumme on päätetty saattohoitaa kuolemaansa asti, joka toteutaan koiran parasta ajatellen, eutanasialla. Syöpähoitojen loppuessa on vaikea ennustaa kuinka kauan Nipsu jaksaisi omin voimin. Luonnollinen kuolema tapahtuisi tämän syöpäsairauden osalta todennäköisesti tukehtumalla, koska etäpesäkkeet valtaisivat sen keuhkot.

Päätös eutanasiasta on ollut hyvin raskas ja mieltä painava, mutta koska ennusteiden yllä leijailee synkkä musta pilviverho eivät eläinlääkäritkään koe enää kannattavaksi pitkittää koiran kärsimystä ja sairautta yrittämällä vielä hoitokeinoja. Virallinen päivämäärää eutanasialle olisi perjantai 6.10. klo 18.20. En tiedä miten kestän, itkettää vain koko ajan.

Haluamme olla molemmat mukana saattamassa Nipsun viimeiselle matkalleen, pitäen sitä tiukasti tassusta kiinni sen viimeiseen hengenvetoon ja sydämen lyöntiin saakka. Nipsu saa vaipua ikiuneensa turvallisesti meidän rakastavaan syleilyyn. ❤

Luopuminen jostain rakkaasta on jotain niin sanoin kuvailematonta, että en ole ikinä ollut elämässäni näin pahan paikan edessä. Luulenpa , että pahin on kuitenkin edessä päin eli arki Nipsun kuoleman jälkeen. En osaa vielä sisäistää, että pian joudunkin tulemaan töistä, vieläpä kohta vuoden pimeimpään aikaan, tyhjään kotiin missä minua ei ole enää vastassa ilahtunut hännänheiluttajamme, jakamassa minulle suudelmiaan ja kinuamassa rapsutuksia. Arjen rutiinit katoavat koiran myötä. Olo on tyhjä ja haikea.

Nipsu elää nyt lyhyeksi jääneen elämänsä viimeisiä viikkoja, päiviä ja hetkiä. Tassunjäljen se on kuitenkin jättänyt sydämeeni erittäin vahvasti ja olen kiitollinen joka ikisestä päivästä, jonka olen sen kanssa saanut viettää niin kotona sohvannurkassa onnellisesti kippuraan käpertyneenä kuin agilityhallilla huonosti menneen treenin päätteeksi. Meidän koiramainen yhteiselomme ei missään nimessä ole ollut täydellistä. Etenkin alkuun meillä oli paljon opittavaa toisistamme, yhteispelimme toimivuudesta sekä oikeiden sävelien löytämisestä kotiin, lenkkipoluille kuin treenihallillekin. Nipsu on opettanut minulle mm. pitkäjänteisyyttä ja huumorilla asioihin suhtautumista, lisäksi Nipsu on osannut olla tietyissä tilanteissa erittäin ovela/kekselijäs nuorimies, että on täytynyt useampaan otteeseen

luovia olemaan ovelaampi kuin mitä koira. :)

Mahtava rakkauspakkaus, jota jään lämmöllä kaipaamaan ja muistamaan. 💕

Sunnuntaina (24.9) kävimme vielä kuitenkin Sipoonkorvessa hieman pidemällä iltalenkillä. Nipsun kanssa luonnossa liikkumminen on ollut iso osa arkeamme ja viikonloppuja, joten halusimme viedä sen paikkaan missä ei oltu vielä yhdessä käyty. Syysilta oli mitä kaunein ja sairaudestaan huolimatta Nipsu nautti ulkoilusta luonnon helmassa metsän keskellä, syksyn hajuja haistellen.